Siivosin tässä vähä aika sitten lapsuudenkodissani olevan vaatekaapin. Ajattelin lähinnä katsoa mitä ihmettä sekin on vuosien varrella syönyt ja olisiko siellä tavaraa jota voisi lykätä kirpputorille. Löysin siinä monet vaatekappaleet joihin liittyi paljon muistoja. Kuten ihka ensimmäisillä treffeillä pidetty t-paita. Valkoinen t-paita jossa on mustalla kuvioitu silmälasipäinen nainen. Mieleen tulvahti kaikki se mieletön panikointi ja samalla jännittävä odotus tulevista tärskyistä.
Mietin siinä itsekseni ja katselin samalla t-paidan haalistunutta kuvaa. Sen helmakin oli hieman rispaantunut ja kauluksessa oli likatahra. "Voinko minä todella heittää tämän pois?" Vaikkei niistä treffeistä pitkäaikaista suhdetta syntynytkään, niin siihen aikaan liittyy kuitenkin niin paljon lämpimiä muistoja. Tulin siihen tulokseen, että kai se voi siellä kaapissa vielä vähän aikaa olla. Ei sillä ole kiirettä kadota pois.
Sitä huomaa vanhemmaksi tullessaan millainen keräilijäluonne on kaiken ensimmäisen tapahtuneen suhteen -Ensimmäinen loma perheen kanssa, ensimmäinen seikkailu ystävien kesken, hetki jolloin ensimmäistä kertaa näet tai koet jotain itsellesi hyvin tärkeää. Kaikista näistä asioista olen kerännyt jos jonkinlaisia esineitä ja asioita. Valokuvia, koruja, kiviä, vaatteita yms. Ennenkaikkea valokuvat ovat minulle tärkeintä muistojen säilyttämistä. Hymy nousee aina korviin kun katselee vanhoja valokuvia ystävistä, omista perheenjäsenistä tai vaikkapa omasta lemmikistä. On niitä huonojakin muistoja matkan varrella ollut, mutta niitä ei kannata jäädä murehtimaan. Koetut muistot, myös ne huonot, tekevät meistä sen ihmisen mitä tänään olemme. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti