sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Heippa kaikille lukijoille!

On ollut pitkä aika kun meikäläistä on näkynyt täälläpäin. Paljon on tapahtunut tässä välissä... Opiskelut alkavat olla aika mukavassa mallissa ja työharjoittelu on juuri menossa. Näiden ohessa olen päivitellyt vaatekaappia ja tehnyt kesäsuunnitelmia. 

Olen myös ottanut hiustenpidennykset! Aah! Kuinka niin rakastan näitä uusia hiuksia! Olin aluksi todella epäileväinen niiden ottamisesta. Ajattelin että ne ovat todella epäkäytännölliset, eikä niiden kanssa pysty nukkumaan, niiden hoitaminen on vaikeaa jne. Lista oli loputon, mutta nyt kun olen hiuslisäkkeiden onnellinen omistaja, voin todeta että kaikki luulot olivat turhia. Toki näistä on pidettävä huolta, mutta hoito ei todellakaan ole vaikeaa kun on vain oikeanlaiset aineet. Eli suosittelen kokeilemaan! 

Sitten hieman tämän päivän asukokonaisuudesta. Olen jo pitkään himoinnut itselleni helppoa ja mukavantuntuista kesämekkoa. Lopulta sellainen osui eteeni eilen Gina Tricotissa!


Joten menin ja ostin niitä kaksin kappalein! Molemmat ovat aivan ihania päällä ja näyttävät tosi kivalle. Päätin sitten pukea sinisen päälleni ja esitellä teille asukokonaisuuttani:



Takki: Lindex (XL)
Mekko: Gina Tricot (XL)
Leggarit: Lindex (L)





Kylmän ja sateisen ulkoilman takia piti laittaa ulkotakki päälle ja ottaa sateenvarjo mukaan (musta pikkutakki ei lämmittänyt tarpeeksi). Tuo sateenvarjo on tällä hetkellä suosikkini. Sen kanssa on kivaa ja piristävää kulkea sateessa, kun kaikki on harmaata ja synkkää. Kun on harmaa ja masentava ilma, minuun iskee sellainen kapina sitä vastaan että on pakko pukea jotain värikästä piristykseksi. Siitä esimerkkinä tämä kiva ohut huivi, jonka joskus ostin kirpparilta. :)





Nämä kengät ovat tällä hetkellä suosikkini. En vain enää muista mistä ne olen ostanut... 


Toivottavasti piditte postauksesta ja jos teillä on jotain ehdotuksia tai kysymyksiä mitä haluatte meille esittää, niin antaa tulla vain. :) Seuraavaksi yritetään Empun kanssa saada yhteinen postaus aikaiseksi. Se onnistuu varmaan hyvinkin pian, kun Emppu tulee kyläilemään maalta tänne kaupunkiin! JEE! :)

Ei kommentteja: